Myymalat pieni

19.09.2009

Micro Magic muuttaa uusiin isompiin liiketiloihin Nummelassa

LEHDISTÖTIEDOTE

Nummelassa vuodesta 2000 asti toiminut ATK-alan erikoisliike Micro Magic muuttaa uusiin toimitiloihin lauantaina 26.9. Nummelan toimipiste on vuonna 1996 perustetun yrityksen toiseksi vanhin myymälä. Liike on toiminut alusta alkaen osoitteessa Tuusantie 3, ja osoite tulee myös jatkossa pysymään samana, sillä uudet tilat löytyivät aivan nykyisten tilojen vierestä.

-Vanhat liiketilamme olivat käyneet auttamatta liian pieniksi. Uudet tilamme tulevat olemaan lähes tuplasti isommat entisiin verrattuna. Samalla myös saamme myymälän yhteyteen asianmukaiset asennus- ja huoltotilat, kertoo liiketoimintajohtaja Kimmo Haapavuori.

Micro Magic on jo yli kymmenen vuoden ajan tarjonnut monipuolista ja osaavaa palvelua niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Ikaalisista lähtöisin oleva yritys toimii nykyään kolmella paikkakunnalla. Ikaalisten ja Nummelan liikkeiden lisäksi kesästä 2005 asti on Micro Magic’n myymälä löytynyt myös Porin keskustasta. Micro Magic pitää tärkeänä asiana ystävällistä ja nopeaa palvelua.

-Asiakaspalvelu on aina ollut meille erittäin tärkeä asia. Kaupantekohetki on vain yksi osa sitä kokonaisuutta, jonka haluamme asiakkaillemme tarjota. Haluamme aina muistuttaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, vaan meidän puoleemme voi kääntyä kaikenlaisissa tietokoneisiin liittyvissä asioissa, muistuttaa Nummelan liikkeen myymäläpäällikkö Matti Glad.

Micro Magic on muuton vuoksi suljettuna perjantaina 25.9., mutta lauantaina luvassa on todellinen avajaistempaus.

-Tarjoamme kaikille halukkaille vartaassa grillattua sikaa sekä arvomme kävijöiden kesken kannettavan tietokoneen. Avajaispäivänä on tietenkin luvassa myös edullisia tarjouksia ja paikan päällä on myös laite- ja ohjelmistovalmistajien edustajia, vihjaa Glad.

Lisätietoja:

Micro Magic Oy

Kimmo Haapavuori
Liiketoimintajohtaja

045 – 238 8028
kimmo.haapavuori@micromagic.fi