Myymalat pieni

29.09.2009

Micro Magic’n Nummelan uusien liiketilojen avajaiset saivat väen liikkeelle

Micro Magic muutti lauantaina uusiin isompiin toimitiloihin Tuusantiellä. Avajaiset saivat ihmiset sankoin joukoin liikkeelle, ja kaiken kaikkiaan uusiin tiloihin kävi tutustumassa arviolta noin 400-500 uteliasta silmäparia. Lähes koko nelituntisten avajaisten aikana niin liikkeen sisällä kuin pihamaallakin oli ihmisiä välillä jopa tungokseen asti.

Pihalla tarjoiltiin kaikille erittäin maukasta vartaassa grillattua sikaa sekä kahvia. Sika tekikin kauppansa erinomaisesti, eikä kello neljäntoista jälkeen ollut enää paljon muuta kuin luut jäljellä. 80 kiloa possua oli kadonnut parempiin suihin.

Myös liikkeen sisällä riitti hulinaa, ja tarjoustuotteet vaihtoivat omistajaa tiuhaan tahtiin. Päivän selvästi kovimmaksi hittituotteeksi nousi ulkoinen kiintolevy, joka myytiinkin loppuun päivän aikana, vaikka kovaan kysyntään oli varauduttu.

- Avajaiset onnistuivat mielestämme erittäin hyvin. Oli positiivista huomata kuinka hyvin saimme väkeä liikkeelle ja saamamme palaute oli todella positiivista. Tällaisen alun jälkeen on todella mukava lähteä jatkamaan eteenpäin uusissa toimitiloissa, kertoo myymäläpäällikkö Matti Glad.

Avajaisissa suoritettiin myös arvonta, jonka pääpalkintona oli Acerin upouusi noin 800 euron arvoinen TimeLine -kannettava tietokone. Arpaonni suosi tällä kertaa Tapani Tulusta, joka pokkasi itselleen pääpalkinnon. Lisäksi Nortonin Internet Security 2010 tietoturvapaketit voittivat Marjukka Lehmusto, Marjo Himanen, Matti Vikman, Elmo Myllyoja sekä Carl Törnqvist. Onnittelut kaikille voittajille.