Myymalat pieni

09.08.2018

Magic Cloud ja Micro Magic tiiviissä yhteistyössä Ikaalisten Tarmon kanssa

Ikaalilaislähtöiset Magic Cloud Oy ja Micro Magic Oy ovat vahvasti tukemassa Ikaalisten Tarmoa. Keskustelut yhteistyöstä virisivät jo talven aikana ja konkretisoituivat kevään ja kesän aikana.

”Oli todella hienoa kuulla Ikaalisten Tarmon uudesta tulemisesta ja hyvin nopeasti teimme päätöksen lähteä mukaan Tarmon tukijoukkoihin”, kertoo Magic Cloudin ja Micro Magicin liiketoimintajohtaja Kimmo Haapavuori.

Magic Cloudin logo on tullut tutuksi Tarmon pelejä seuranneille, sillä se näkyy sekä naisten että miesten joukkueiden pelipaitojen rintamuksessa. Monille ikaalislaisille tutumpi yritys on kuitenkin Magic Cloudin emoyhtiö Micro Magic, joka on toiminut Ikaalisissa jo yli 22 vuota.

Yhteistyö ei kuitenkaan ole rajoittunut pelkkään logoon pelipaidoissa, vaan henkilöt logojen takana ovat olleet kesän aikana monessa mukana ja yhteistyö on ollut tiivistä.

”Tekeminen on ollut yhteistyötä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pelkän perinteisen sponsoroinnin sijaan Magic Cloudin ja Micro Magicin kaverit ovat olleet mukana ideoimassa ja toteuttamassa seuran tapahtumia sekä tuoneet myös osaamisellaan uutta ilmettä seuran viestintään”, kertoo Tarmon puheenjohtaja Mika Laatu.

”Tarmon myötä on tullut tänä kesänä seurattua pesäpalloa varsin paljon ja muutama Tarmon vieraspelikin tuli käytyä katsomassa. On hienoa nähdä iloisen fiiliksen tarttuvan kentältä yleisöön ja tietenkin myös itseen”, kuvailee Kimmo Haapavuori.

Ikaalisten Tarmo

Ikaalisten Tarmo on 110-vuotias pesäpallon erikoisseura Ikaalisista. Tarmon kotikenttänä on luonnonkaunis Ikaalisten pesispuisto, jossa sijaitsee maailman ensimmäinen hiekkatekonurmipesäpallokenttä.

Tarmon lippulaivana toimivat kaudella 2018 miesten ja naisten suomensarjajoukkueet. Edustusjoukkueiden lisäksi seura luo muutenkin puitteita uudelle nousulle mm. juniorityön avulla. Kauden suurin ponnistus on kentän uudistaminen, jota seura tekee yhteistyössä Ikaalisten kaupungin ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lue lisää osoitteesta www.ikatarmo.fi

Magic Cloud Oy

Magic Cloud Oy on suomalainen IT- ja pilvipalveluihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa lukuisia erilaisia pilvipalveluratkaisuja omista Suomessa sijaitsevista konesaleistaan. Magic Cloud tarjoaa yritysten ohjelmistoille pilvikodin MagicHotel-palvelussa ja tiedostoille pilvikirjaston Magic ShareFile -palvelussa. MagicDeskin avulla käyttäjän työtietokone on pilven kautta käytettävissä missä ja milloin vain, eikä käyttäjä ole enää kahlittu yksittäiseen tietokoneeseen.

Yrityksen tuotevalikoimasta löytyy myös muun muassa sähköpostipalvelut, tietoturvallinen ja helppokäyttöinen sähköpostin salauspalvelu, sähköinen allekirjoituspalvelu sekä skaalautuvat virtuaalipalvelimet. Magic Cloud palvelee yritysasiakkaitaan valtakunnallisesti ympäri Suomen. Yritys työllistää tällä hetkellä 16 IT-alan rautaista ammattilaista ja viimeisimmän tilikauden liikevaihto oli hieman alle 1,5 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteesta www.magiccloud.fi