Myymalat pieni

07.12.2018

Vietimme strategia- ja virkistyspäivää 5.12.

Micro Magicin poppoo vietti strategia- ja virkistyspäivää yhdessä tytäryhtiö Magic Cloudin henkilöstön kanssa 5.12.

Päivän agendalla oli muun muassa katsausta yritysten nykytilanteeseen sekä tulevaisuuden suunnitelmiin. Konsernimme liikevaihto rikkoi menneellä tilikaudella kahden miljoonan euron rajan, ja tekijöitä kahdessa yrityksessämme on jo parisenkymmentä.

Yrityksen arvoihin liittyen käytiin pohdintaa pienryhmissä, ja läpikäyntivaiheessa oli hienoa nähdä, että ajatusmaailma henkilöstöllä on varsin yhtenäinen. Asiakastyytyväisyys on yritystoimintamme tärkeä perusta.

Virallinen osuus pidettiin OlutMyllyn kabinetin puolella ja tämän virallisen osuuden jälkeen saimme tutustua pienpanimon toimintaan sekä pääsimme maistelemaan OlutMyllyn oluita.

Illaksi jatkoimme matkaa Viikinkisaunalle, jossa tarjolla oli suorastaan vanhan ajan pitopöydän kaltainen herkkuateria tarjolla. Tämän pöydän äärestä varmasti kukaan joukkiosta ei jäänyt nälkäiseksi. Iltaa jatkettiin saunoen jopa viidessä erilaisessa saunassa, mukana mm. savusauna, pellettilämmitteinen sauna sekä upea maisemasauna, vaikka ulkona melko pimeää olikin =)

Illan mittaan keskustelu soljui ja juttua riitti niin työasioihin liipaten kuin moniin muihinkin maailman menoihin. Joukkiomme on tämänkin syksyn aikana kasvanut kolmella uudella hengellä, joten päivä oli loistavaa aikaa toisiimme tutustumiseen ja yhdessä tekemiseen.

Hienon päivän jälkeen riittää taas virtaa loppuvuoden vilkkaisiin päivään ja kohti mainiota vuotta 2019.