Myymalat pieni

13.08.2005

Micro Magic avasi uuden liikkeen Poriin

Lauantaina Micro Magic avasi kolmannen liikkeensä Poriin Isolinnankadulle.

Avajaispäivä oli täynnä ohjelmaa, ja juonnosta vastasi televisiostakin tuttu Taru Valkeapää. Liikkeen edessä pyöri myös kokonainen, lähes 80-kiloinen possu vartaassa. Hyvin maistui liha Porilaisille ja jo kolmen tunnin ruokailun jälkeen ei ollut porsaasta kuin luut jäljellä, mutta noin 600 ihmistä oli saanut vatsansa täyteen.

Ohjelmassa oli joka tasatunti joku erikoistarjous, joka oli voimassa 15 minuuttia. Joka puolen tunnin välein taas ohjelmassa oli jotain pientä kisailua ja visailua. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen ihmiset lähtivät innolla mukaan hulinaan.

Micro Magic Oy kiittää kaikkia avajaisissa käyneitä, noin tuhatta ihmistä, ja toivottaa kaikki tervetulleiksi uudelleen, ja tietenkin myös kaikki muut Satakuntalaiset, jotka eivät lauantaina paikalle päässeet.. Tuntui, että uusi liike otettiin hyvin vastaan paikkakunnalle, eli tästä on hyvä jatkaa.