Myymalat pieni

1.12.2014

Kaksi kolmesta työntekijästä kokee oikkuilevan tietokoneen heikentävän työmotivaatiota

3 Step IT:n tekemän tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta työntekijästä kokee oikkuilevan tietokoneen vähentävän työmotivaatiota. Samainen tutkimus paljastaa oikkuilevan tietokoneen aiheuttavan Suomessa satojen miljoonien kustannuksen vuositasolla. Suurimpia ongelmia olivat liian vanhat ja tehottomat työasemat, jotka oikkuilivat liian usein.

Tutkimuksessa saadut tulokset eivät varmastikaan yllätä meistä montaakaan. Mistä sitten johtuu, että tiedossa olevaa tilannetta ei saada yrityksissä korjattua. Yksittäisten työasemien hinnat ovat laskeneet niin alhaiselle tasolle, että ongelma tuskin on uusien työasemien hankintakustannuksissa. Yleisesti tiedossa onkin, että työasemien kustannuksista murto-osa muodostuu niiden hankintahinnasta ja valta-osa kustannuksista syntyy muista elinkaarikustannuksista, joita ovat esimerkiksi käyttöönotto ja ylläpitokustannukset.

Oma käsitykseni on kuitenkin, että lopulta kustannukset ovat vain yksi syy siihen, minkä takia työpaikoilla tuskaillaan vanhentuneiden työasemien kanssa. Työasemien uudistamiset ovat usein työläitä projekteja ja niihin liittyy usein epävarmuustekijöitä miten esimerkiksi vanhat sovellukset toimivat uusilla koneilla. Ei myöskään pidä vähätellä sen merkitystä, että usein yrityksen johdolla – jotka myös tekevät päätökset hankinnoista – ei ole käytössään näitä ongelmallisia sovelluksia vaan usein pelkkä Office paketti ja internetselain. Näin ollen johdon koneet ovat kovin usein uudet ja tästä syystä johto ei useinkaan ymmärrä näitä ongelmia, joiden kanssa muut työntekijät joutuvat painimaan.

Ratkaisuja hitaiden oikuttelevien koneiden uusimiseen on monia ja eri organisaatiot valitsevat kukin heille parhaiten soveltuvan tavat, tosin liian monet jättävät valinnan tekemättä. Meillä Magic Cloudissa on jo pitkään tarjottu Windows työasemaa palveluna pilvestä kiinteään kk-hintaan. Kyseessä on niin kutsuttu Desktop as Service tyyppinen palvelu, jonka olemme nimenneet meillä MagicDeskiksi. Tässä mallissa työntekijällä on aina käytössään tuoreimmat ohjelmistoversiot, taustalla olevan raudan päivittäminen kuuluu osaksi palvelua, yrityksellä on aina yksi kontakti joka vastaa työaseman toimivuudesta. Aika moniyritys on jo valinnut MagicDeskin yrityksen ratkaisuksi työasemien elinkaaren täyttyessä. Tätä blogia kirjoittaessa olemme juuri valmistelemassa uuden MagicDesk version käyttöönottoa ja tämän version saavat kaikki olemassa olevat MagicDesk asiakkaat käyttöönsä ilman lisäkustannuksia vähän niin kuin automaattisesti 🙂

4.9.2012

Windows XP, mitä sinulle kuuluu nykyään?

Microsoft Windows XP:n julkaisusta tulee piakkoin kuluneeksi 11 vuotta. Suomessa kyseinen käyttöjärjestelmä on kuitenkin edelleen käytössä joka toisessa 5-250 henkilön organisaatiossa. Palvelinpuolella Windows Server 2003 puolestaan saavuttaa kymmenen vuoden iän ensi keväänä. Se on käytössä vielä suuremmassa määrässä yrityksiä kuin Windows XP. Mitä kymmenen vuotta vanha käyttöjärjestelmä oikeastaan tarkoittaa?

Kuten kaikki tiedämme, kymmenen vuotta on tietokonemaailmassa todella pitkä aika. Uskoakseni äärimmäisen harvalla meistä on päivittäisessä käytössä kymmenen vuotta vanhaa tietokonetta. Kuitenkin monet meistä pitäytyvät tutussa ja turvallisessa käyttöjärjestelmässä. Tosiasiassa kuitenkin näistä ominaisuuksista vain tuttuus pitää paikkansa. Vanhojen käyttöjärjestelmien turvallisuus, tai oikeammin turvattomuus, onkin ehkä tärkein syy, miksi nyt olisi viimeinen hetki alkaa pohtia ohjelmistojen päivittämistä nykyaikaan.

Tietoturvan taso Windows XP:n ja Windows 7:n välillä on huomattava. Microsoft on lopettanut Windows XP:n perustuen jo huhtikuussa 2009. Jatkettu tuki, joka sisältää lähinnä vain kriittisimmät tietoturvapäivitykset, tulee loppumaan keväällä 2014. Huomattavaa siis on, että Windows XP:tä ei enää hyvään toviin ole kehitetty lainkaan. Käytännössä se ei vastaa enää tämän päivän vaatimuksiin sen paremmin tietoturvansa, ominaisuuksiensa kuin yleisen laite- ja ohjelmistotuenkaan kannalta.

Jos uskoisimme, että yritysmaailma tulisi päivittämään käyttöjärjestelmät ennen kevättä 2014, tarkoittaisi se hurjaa rumbaa. Niin tuskin tulee tapahtumaan, mutta varmasti seuraavien puolentoista vuoden aikana monessa yrityksessä on melkoinen tohina kyseisen asian kanssa. Ja kyseiseen asiaan olisi mielestäni hyvä herätä juurikin nyt. Tässä vaiheessa hieman isommassakin yrityksessä on mahdollista toteuttaa projekti vielä hallitusti ja suunnitellusti. Vuoden päästä se ei välttämättä enää ole mahdollista.

Jos vaikka unohtaisimme tässä vaiheessa tietoturvasta puhumisen ja tuudittautuisimme ajatukseen, että eihän meille mitään käy, niin voiko jokin muu asia tulla ongelmaksi jatkossa? Vastaus on yksinkertainen, kyllä. Käytännössä esimerkiksi iso osa ensi vuonna julkaistavista tietokoneista tulee olemaan sellaisia, että niihin ei yksinkertaisesti voi asentaa Windows XP -käyttöjärjestelmää. Ensi vuonna julkaistava Microsoft Office 2013 ei myöskään ole asennettavissa XP:iin. Nämä vain muutamia selkeitä esimerkkejä mainitakseni. Yksinkertaisesti aika vain on ajanut vanhan käyttöjärjestelmän ohi.

Jos yrityksessäsi on yhtäänkään useampia XP-tietokoneita tai Windows Server 2003 palvelinta, niin lämpimästi suosittelen ottamaan päivittämisajatuksen vakavasti. Jotkut saattavat tietenkin miettiä, että päivittääkö Windows 7:aan vai ensi kuussa julkaistavaan Windows 8:aan. Näistä vaihtoehdoista molemmat voivat olla hyviä. Kumpi on parempi juuri teidän yrityksellenne, niin siitä kannattaa varmasti keskustella niin yrityksessä sisäisesti, kuin yrityksen IT-kumppaninkin kanssa. Paljon vaikuttaa esimerkiksi yrityksen laitekanta ja käyttäjien liikkuvuus. Onko käytössä vain perinteisiä työasemia vai myös tablet-tietokoneita ja älypuhelimia? Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet tietotekniikan ympärillä? Kun uudistusta kerran lähdetään tekemään, niin silloin kannattaa levittää kortit pöydälle ja tuumata hetki rauhassa. Mikäli yrityksessä ei ole omaa IT-henkilöstöä, niin asiantunteva IT-kumppani nousee arvoon arvaamattomaan. Käyttäjien tehtävä on kertoa tiedossa olevat epäkohdat ja haasteet. IT-kumppanin tehtävä on ratkaista ne.

Vaikka Windows XP onkin se tuttu ja hyväksi koettu, niin kaikki kuitenkin loppuu aikanaan. Ja vaikka usein uusi ja tuntematon saattaa ensi alkuun vähän jännittää, niin muutos ei loppujenlopuksi ole varmasti tässäkään asiassa lainkaan pahasta. Aluksi uudistus saattaa tuntua hankalalta, kun asiat toimivatkin vähän eri tavalla kuin ennen. Kun sitten pääsemme uuteen rytmiin kiinni, niin usein huomaammekin, että tämähän olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.

20.8.2012

Windows 8:n hibernate vaihtoehto kadoksissa

Kategoria: Windows 8,Windows Server 2012 — Avainsanat: , , , — Timo Haapavuori @ 19.53

Jo viime kuussa kirjoitin kuinka uudessa Windowsissa sammutusvalikko saattaa olla helposti käyttäjältä hukassa. Kunhan sammutusvalikko on ensin löytynyt niin ainakin kannettavan tietokoneen käyttäjä saattaa seuraavaksi alkaa kaipaamaan hibernate nappulaa konetta sammuttaessaan. Hibernate eli suomenkielisissä Windowseissa horrostila on tila johon Windows voidaan sammuttaa siten, että tietokoneesta kytketään virta kokonaan pois, mutta tilanne jossa tietokone oli ennen koneen siirtämistä horrokseen säilytetään ja seuraavan käynnistyksen yhteydessä Windows aukeaa automaattisesti horrostilaa edeltäneeseen kohtaan.

Windows 8:ssa (lähtökohtaisesti kaikki mitkä pätevät Windows 8:iin pätevät myös Windows Server 2012 versioon ja päin vastoin) tämä hirbernate painike on hävinnyt kokonaan. Valittavana on vain Sleep (lepotila), Shut Down (sammuta) ja Restart (käynnistä uudelleen). Tuttu hirbernate (horostila) puuttu kokonaan.

Tämä johtuu Windows 8:n oletusasetuksissa, joista jostain syystä on päätetty ko. painike piilottaa. Hibernate painikkeen saa kuitenkin helposti näkyviin valitsemalla näytön oikeassa alareunassa olevasta tietokoneen akun tilasta kertovasta kuvakkeesta hiiren oikealla ”Power Options”.  Seuraavaksi avautuvasta ikkunasta valitaan ”Choose what the power buttons do”. Seuraavaksi painetaan ”Change settings that are currently unavailable”.  Ja lopultan ruksataan hibernate vaihtoehto. Samasta näkymästä voidaan muuttaa muitakin käynnistä painikeen takaa löytyviä painikkeita.

Tämän jälkeen Hibernate valikko ilmestyy jälleen sammutusvalikkoon ja toimii kuten aikaisemmissakin Windows versioissa.

17.7.2012

Windows Server 2012 sammutus

Monet ovat tottuneet sammuttamaan Windowsin käynnistä valikosta valitsemalla sammuta. Uudessa Windows Server 2012 versiossa ei käynnistä valikkoa enää ole ja tuttu sammutusnappi saattaakin olla hukassa. Perinteiset käskyt komentokehoitteessa toki toimivat edelleen. Palvelimen sammutus tapahtuu kuten aikaisemmissakin versioissa tutulla komennolla shutdown /s /t 0. Parameteri s määrittää sammuttamisen ja t parameterilla kerrotaan milloin sammutus suoritetaan. Esimerkissa oleva 0 tarkoittaa tietenkin, että sammutus suoritetaan välittömästi. Vastaavasti komento shutdown /r /t 0 suorittaa palvelimen uudelleen käynnistyksen sammutuksen sijaan.

Mutta kuinkas onnistuu palvelimen sammutus ja uudelleen käynnistys ilman monimutkaiselta tuntuvia komentoja. Helpoin konsti taitaa olla painaa näppäimistön Windows-näppäintä sekä i-kirjanta. Tällöin käyttäjä saa eteensä kuvan mukaiset valikon, josta palvelimen uudelleen käynnistäminen ja sammuttaminen onnistuukin helposti hiirellä. Toinen kätevä näppäinyhdistelmä on painaa Windows-näppäintä ja c-kirjainta josta pääsee helposti navigoimaan samaan kohtaan kuin Windows-näppäin + i-näppäimellä.

Monet tietokonetta vähemmän käyttäneet ovatkin pitäneet sammutuksen suorittamista käynnistä napin kautta erittäin epäloogisena. Onkohan Microsoftkin tullut samaan lopputulokseen? Muutos on pieni, mutta siinä mielessä merkittävä että sammutus on aina tapahtunut käynnistä painikkeen takaa vuodesta 1995 lähtien jolloin Microsoft julkaisi Windows 95 käyttöjärjestelmän. Kananttaa myös huomata, että nämä vinkit toimivat täsmälleen samanlailla myös Windows 8 käyttöjärjestelmässä. Teknisesti ottaenhan Windows 8 ja Windows Server 2012 ovat samoja tuotteita hieman erilaisella kuorrutuksella.