Myymalat pieni

4.9.2012

Windows XP, mitä sinulle kuuluu nykyään?

Microsoft Windows XP:n julkaisusta tulee piakkoin kuluneeksi 11 vuotta. Suomessa kyseinen käyttöjärjestelmä on kuitenkin edelleen käytössä joka toisessa 5-250 henkilön organisaatiossa. Palvelinpuolella Windows Server 2003 puolestaan saavuttaa kymmenen vuoden iän ensi keväänä. Se on käytössä vielä suuremmassa määrässä yrityksiä kuin Windows XP. Mitä kymmenen vuotta vanha käyttöjärjestelmä oikeastaan tarkoittaa?

Kuten kaikki tiedämme, kymmenen vuotta on tietokonemaailmassa todella pitkä aika. Uskoakseni äärimmäisen harvalla meistä on päivittäisessä käytössä kymmenen vuotta vanhaa tietokonetta. Kuitenkin monet meistä pitäytyvät tutussa ja turvallisessa käyttöjärjestelmässä. Tosiasiassa kuitenkin näistä ominaisuuksista vain tuttuus pitää paikkansa. Vanhojen käyttöjärjestelmien turvallisuus, tai oikeammin turvattomuus, onkin ehkä tärkein syy, miksi nyt olisi viimeinen hetki alkaa pohtia ohjelmistojen päivittämistä nykyaikaan.

Tietoturvan taso Windows XP:n ja Windows 7:n välillä on huomattava. Microsoft on lopettanut Windows XP:n perustuen jo huhtikuussa 2009. Jatkettu tuki, joka sisältää lähinnä vain kriittisimmät tietoturvapäivitykset, tulee loppumaan keväällä 2014. Huomattavaa siis on, että Windows XP:tä ei enää hyvään toviin ole kehitetty lainkaan. Käytännössä se ei vastaa enää tämän päivän vaatimuksiin sen paremmin tietoturvansa, ominaisuuksiensa kuin yleisen laite- ja ohjelmistotuenkaan kannalta.

Jos uskoisimme, että yritysmaailma tulisi päivittämään käyttöjärjestelmät ennen kevättä 2014, tarkoittaisi se hurjaa rumbaa. Niin tuskin tulee tapahtumaan, mutta varmasti seuraavien puolentoista vuoden aikana monessa yrityksessä on melkoinen tohina kyseisen asian kanssa. Ja kyseiseen asiaan olisi mielestäni hyvä herätä juurikin nyt. Tässä vaiheessa hieman isommassakin yrityksessä on mahdollista toteuttaa projekti vielä hallitusti ja suunnitellusti. Vuoden päästä se ei välttämättä enää ole mahdollista.

Jos vaikka unohtaisimme tässä vaiheessa tietoturvasta puhumisen ja tuudittautuisimme ajatukseen, että eihän meille mitään käy, niin voiko jokin muu asia tulla ongelmaksi jatkossa? Vastaus on yksinkertainen, kyllä. Käytännössä esimerkiksi iso osa ensi vuonna julkaistavista tietokoneista tulee olemaan sellaisia, että niihin ei yksinkertaisesti voi asentaa Windows XP -käyttöjärjestelmää. Ensi vuonna julkaistava Microsoft Office 2013 ei myöskään ole asennettavissa XP:iin. Nämä vain muutamia selkeitä esimerkkejä mainitakseni. Yksinkertaisesti aika vain on ajanut vanhan käyttöjärjestelmän ohi.

Jos yrityksessäsi on yhtäänkään useampia XP-tietokoneita tai Windows Server 2003 palvelinta, niin lämpimästi suosittelen ottamaan päivittämisajatuksen vakavasti. Jotkut saattavat tietenkin miettiä, että päivittääkö Windows 7:aan vai ensi kuussa julkaistavaan Windows 8:aan. Näistä vaihtoehdoista molemmat voivat olla hyviä. Kumpi on parempi juuri teidän yrityksellenne, niin siitä kannattaa varmasti keskustella niin yrityksessä sisäisesti, kuin yrityksen IT-kumppaninkin kanssa. Paljon vaikuttaa esimerkiksi yrityksen laitekanta ja käyttäjien liikkuvuus. Onko käytössä vain perinteisiä työasemia vai myös tablet-tietokoneita ja älypuhelimia? Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet tietotekniikan ympärillä? Kun uudistusta kerran lähdetään tekemään, niin silloin kannattaa levittää kortit pöydälle ja tuumata hetki rauhassa. Mikäli yrityksessä ei ole omaa IT-henkilöstöä, niin asiantunteva IT-kumppani nousee arvoon arvaamattomaan. Käyttäjien tehtävä on kertoa tiedossa olevat epäkohdat ja haasteet. IT-kumppanin tehtävä on ratkaista ne.

Vaikka Windows XP onkin se tuttu ja hyväksi koettu, niin kaikki kuitenkin loppuu aikanaan. Ja vaikka usein uusi ja tuntematon saattaa ensi alkuun vähän jännittää, niin muutos ei loppujenlopuksi ole varmasti tässäkään asiassa lainkaan pahasta. Aluksi uudistus saattaa tuntua hankalalta, kun asiat toimivatkin vähän eri tavalla kuin ennen. Kun sitten pääsemme uuteen rytmiin kiinni, niin usein huomaammekin, että tämähän olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.