Micro Magic on perustettu 1996. Alussa yritys toimi varsin pienimuotoisesti
perustajansa Timo Haapavuoren kotoa käsin.
Toiminta laajeni kuitenkin
nopeasti ja ensimmäinen varsinainen myymälä avattiin jo vuonna 1997. Vuonna
1998 Micro Magic'iin palkattiin ensimmäinen ulkopuolinen, tuolloin vielä
osa-aikainen työntekijä. Toiminta laajeni oleellisesti vuonna 2000, jolloin
Micro Magic avasi toisen liikkeensä Nummelaan. Syyskuussa 2009 Nummelan myymälä muutti isompiin tiloihin entisen Liikuntaportin tilalle.
Vuosi 2002 oli muutosten aikaa. Micro Magic muutettiin tuolloin
osakeyhtiöksi, Ikaalisten liike muutti Ikaalisten yhdelle parhaista
liikepaikoista OP-kulmaan ja koko yrityksen graafinen ilme uudistettiin
tuolloin. Tällöin Micro Magic'n omaa tuotantoa ollut tietokonemerkki Micro
Magic PC sai myös uuden nimen, BIGblue. Samassa yhteydessä BIGblue
tietokoneen ominaisuuksia tarkistettiin huomattavasti aikaisemmasta.
Vuosi 2003 oli (b-to-b) kaupankäynnissä käänteen tekevää. Saimme
tuolloin huomattavan määrän eri kokoisia yritysasiakkaita ympäri Suomea,
jotka ovat asiakkaitamme tänäkin päivänä. Toiminnan laajentuessa
henkilökuntamme on kasvanut tasaisesti.
Vuoden 2005 elokuussa avasimme kolmannen liikkeemme Poriin.